Dialogue Map - Keskustelukartta
Dialogue Map on henkilöstön sitouttamiseen ja oivalluttamiseen tarkoitettu työkalu, jonka voima perustuu tavoitteelliseen keskusteluun.
Kuvittele seuraava tilanne:
Organisaatio on jaettu viiden tai kuuden hengen ryhmiin.
Jokainen ryhmä istuu suurikokoisen kartan ympärillä. Kartta
sisältää muutokseen liittyviä keskustelunaiheita ja ryhmätöitä.
Pari tuntia myöhemmin, keskustelukartan avulla, ryhmä on navigoinut
läpi itselleen ja työlleen tärkeät teemat. He ovat keskustelleet,
priorisoineet, arvioineet ja jakaneet omia ideoitaan ja
ajatuksiaan. Heille on muodostunut yhteinen näkemys.
Ryhmätyön jälkeen osallistujat lähtevät omille teilleen, mutta
mukaansa he ovat saaneet oivalluksen organisaation nykytilanteesta
ja siitä, mihin suuntaan se on menossa. He ovat myös antaneet oman
panoksensa ja aidosti vaikuttaneet organisaation kehittämiseen.
Mutta se, mitä ryhmä on tehnyt päivän aikana, ei jää siihen.
Dialogue Mapin avulla voidaan luoda yhteinen kulttuurinen
käsitteistö ja toimintatavat useiksi vuosiksi eteenpäin. Väline on
yksinkertainen, mutta merkittävä muutoksen mahdollistaja.
Esimerkkejä siitä, mitä keskustelukartalla voi tehdä muutoksen
jalkautusvaiheessa:
- Luoda yhteinen ymmärrys ja tuki uudelle strategialle, kerätä
ihmisten mielipiteitä ja ideoita prioriteeteista.
- Luoda alhaalta-ylös prosessi uuden arvopohjan kehittämiseen,
koko organisaatio osallistaen.
- Levittää ymmärrystä asiakaslähtöisyydestä
myyntiorganisaatiossa.
- Määritellä ja jalkauttaa uusi arvopohja sekä oivalluttaa
henkilöstölle miten se on sidoksissa liiketoimintaan ja
visioon.
- Saada aikaan oivallus siitä, kuinka ulkoiset tekijät vaativat
uuden liiketoimintalogiikan ja kuinka tämä vaikuttaa
henkilöstöön.
Lisätietoja:
Ota yhteyttä toimistoomme, tai jätä yhteydenottopyyntö
sähköpostitse.