Viisi syytä miksi keskustelu on tärkeää muutosprosessin aikana
Ihmiset rakentavat maailmankuvansa sosiaalisessa
kanssakäymisessä
Yksinkertaisesti sanottuna: prosessoimme uutta tietoa ja luomme
maailmankuvaamme keskustelemalla ja tekemällä tulkintoja toisten
ihmisten näkemyksistä. Muutosprosessin aikana ihmiset puhuvat joka
tapauksessa. Muutosjohtajana onnistut paremmin, kun järjestät tämän
puhumisen rakentavalla tavalla ja varmistamalla, että ihmiset
prosessoivat oikeaa tietoa.
Ihmiset tukevat mitä he ovat luoneet
Kaikki eivät voi osallistua päätöksentekoprosessiin. Jos he
kuitenkin voivat osallistua keskusteluun siitä "miten" - he ovat
alttiimpia tukemaan tätä.
Ihmisten tulee saada tuntea itsensä tärkeiksi ja päteviksi
Ihmisillä on perustavaa laatua oleva tarve tuntea itsensä
tärkeiksi, päteviksi ja pidetyiksi. Nämä tunteet vaikuttavat
käyttäytymiseemme. Järjestämällä keskustelun, jossa ihmiset
kutsutaan osallistumaan muutosprosessiin, heidän mielipiteitään
kunnioitetaan, he saavat kertoa tuntemuksistaan ja toimenpiteistä,
joita he toivovat tehtäväksi - täytät erittäin tärkeitä ihmisen
perustarpeita ja todennäköisyytesi menestyä paranevat. (Perustuu
yhdysvaltalaisen psykologi Will Schutzin teorioihin)
Voit hyödyntää kaikkien osaamista ja
kokemusta
Muutosprosessissa tarvitset
jokaisen kokemusta ja tietoa. Keskustelussa, jossa oikeat
kysymykset kysytään oikealla tavoin, voit päästä käsiksi kaikkiin
näihin.
Luot yhteisen perustan ja ymmärryksen
Vain keskustelussa tiedät kuinka yleisö reagoi viestiisi.
Fasilitoimalla keskusteluprosessin, mielellään siten, että kaikki
työntekijät ovat samassa huoneessa - voit varmistaa, että
organisaatiossasi on yhtenäinen ymmärrys nykytilasta,
tavoitetilasta, miksi muutos on tarpeen, ja niin edelleen.
Lisätietoja:
Ota yhteyttä toimistoomme, tai lähetä yhteydenottopyyntö
sähköpostitse.